Tekstit

Puutarhan esittely ja suunnitelmat kasvukaudelle 2021

Kuva
Tässä postauksessa esittelen rivitalopuutarhamme lähtötilanteen ja listaan vähän tavotteita tälle kasvukaudelle. Rivitalopihan lähtötilanne lintuperspektiivistä Rivitalopihan koko ei ole loputtoman suuri täällä pk-seudulla. Mittasimme kooksi (mitat aidanteiden sisäpuolelta) noin 470 cm x 630 cm, eli vähän vajaa 30 m^2. Silti isompi ja paremman muotoinen kuin edellinen pihamme!  Pihaan kuuluu viheralueen lisäksi pieni laudoitettu terassi ja ihana lasinen viherhuone , jossa kasvatan esimerkiksi tomaatteja tänä kesänä. Pihamme sijaitsee peltomaisemien ja meren läheisyydessä, joten täällä tuulee melko paljon. Piha on eteläisellä puolella asuntoamme , mutta sitä varjostaa vastapäinen rakennus, viereiset pihat ja pihan edessä kasvava suuri koivu (joka varmasti myös imee kasvuvoimaa puutarhassa kasvavilta kasveilta). Samat seikat toisaalta luovat hieman suojaa navakalta tuulelta.  Pihan edessä on iso koivu, jossa ei vielä ole lehtiä Pohja on tietääkseni melko savinen , mutta täytyy vielä tark

Kirja-arvostelussa Monty Don: Down to Earth (2017)

Kuva
Ensimmäinen lävitse lukemani puutarhakirja tänä vuonna on Down to Earth (Monty Don, 2017). Kirja ei ole niinkään puutarhatietokirja, vaan pohdiskeleva ja puutarhatietoa rönsyilevä teos . Tämän postauksen tarkoituksena on arvioida teosta lyhyesti. Monty Donin Down to Earth -kirja ja sen seuraksi teetä Kirja : Down to Earth (2017) Kirjoittaja : brittiläinen puutarhuri Monty Don Kieli : englanti Kirjan alkuperä : lainattu kirjastosta Pähkinänkuoressa : Pohdiskeleva ja rönsyilevä puutarhakirja, joka antaa lukijalle puutarha-aiheista mietittävää. Kirjassa käydään läpi puutarhan ja puutarhuroinnin merkitystä kirjoittajalle ja ihmisille yleisesti, trendikkäimpiä puutarhatyylejä ja vinkkejä niiden toteuttamiseen, sekä muita tärkeitä puutarha-aiheita, kuten vesiaiheet, kompostoiminen, työkalut yms. Arvioni pidemmin: Down to Earth -kirja oli täydellisen sopivaa luettavaa itselleni, sillä juuri nyt kun varsinaisia puutarhatöitä ei voi vielä tehdä, on aikaa haaveilulle ja suunnitelmien tekemiselle

Köynnöspinaatin kasvattaminen siemenestä, osa 1

Kuva
Vaikka olen vasta puutarhaharrastukseni alussa, olen jo huomannut, että monivuotiset viljelykasvit ovat todella käteviä ja mieluisia. Siispä innostuin, kun näin norjalaisessa  Minun puutarhani -ohjelmassa vinkin monivuotisesta vihertäväkukkaisesta syötävästä köynnöskasvista. Kyseessä oli köynnöspinaatti, Hablitzia tamnoides. Köynnöspinaatti Hablitzia tamnoides  siemenpusseja Kansankielinen nimi köynnöspinaatti juontuu siitä, että kasvia voidaan käyttää kuten pinaattia . Se ei kuitenkaan varsinaisesti ole pinaatti, vaan kuuluu revonhäntien heimoon. Kasvi on kotoisin Kaukasian vuoristoseuduilta, mutta viihtyessään se talvehtii ja siementää myös täällä Pohjolassa. Kasvia lisätään siemenistä, sillä juurakon jakaminen yleensä tappaa ainakin emokasvin. Siemenet hyötyvät kylmäkäsittelystä, mutta siementen itäminen voi olla epävarmaa. Hirveästi tietoa sopivasta kasvualustasta ja -paikasta en onnistunut löytämään. Tärkeää kuitenkin on, etteivät juuret seiso märässä. Lisäksi kasvi voi paremmin

Esikasvatus 2021

Kuva
Kevät lähestyy kohisten, auringon valo on hellinyt ihanasti helmikuusta lähtien. Sen myötä olen jo aloittanut esikasvattamisen vuodelle 2021. Esikasvatan pitkän kasvukauden tarvitsevia lajeja ja muita varhaisesta aloituksesta hyötyviä kasveja. Aloitan kylvöt aina siemenpussien ohjeistuksen mukaan, sillä liian aikaisesta kylvöstä ei ole hyötyä hyvien taimien saamiseksi , vaikka minulla onkin käytössä lisävalot taimille. Kasvatettuja taimia on tarkoitus sijoittaa sekä viljelypalstalle, lasitettuun viherhuoneeseen että terassille ja kuistille. Esikasvatettavia Hyötykasviyhdistykseltä ja Impectalta Tilasin tänä vuonna ennätysmäärän siemeniä ja kaivoin myös vanhat siemenet esille. Suunnitelmat ovat vähintäänkin kunnianhimoisia, mutta kaiken ei tarvitse onnistua. Tähän mennessä olen kylvänyt keijunmekon, chilin 'Cayenne Long Slim' ja Cascade-pelargonin 'Reach Out Pink' F1 siemeniä . Lisäksi laitoin kokeeksi multiin vanhoja laventelin siemeniä. Kaikkia näistä kasvatan siemenes

Viljelypalsta 2017—2020

Kuva
Tässä kirjoituksessa kerron lyhyesti palstaviljelyhistoriastani. Perheessäni minä suunnittelen viljelyn ja hankin tarvittavat siemenet ja kasvit, mutta puolisoni auttaa mielellään esimerkiksi istutuksessa ja sadonkorjuussa. Hän on lupautunut myös avustamaan tarvittavien kasvatustukien ym. rakentamisessa ja kokoamisessa, joten osittain tämä on yhteinen harrastus. Saimme ensimmäisen viljelypalstamme käyttöön muutettuamme nykyiseen taloyhtiöön vuonna 2017 . Sitä ennen olimme viljelleet opiskelija-asunnon tuulisella, lasittamattomalla parvekkeella satunnaisesti tomaattia, mansikkaa ja yrttejä hyvin vaihtelevalla menestyksellä. Viljelypalsta vuonna 2019 toukokuun lopulla Viljelypalstan koko on noin 3 m x 4 m ja se sijaitsee täällä pk-seudulla taloyhtiön kupeessa, eli harrastamme kirjaimellisesti kaupunkiviljelyä. Kun aloitimme, palstalla kasvoi isojuurisia rikkaruohoja ja kaksi suurta raparperia. Nykyään siellä on monivuotisia viljeltäviä raparperien lisäksi myös kaksi vadelmaa, 'Musko

Talvinen rivitalopiha 2021

Kuva
Saatiin nyt tammikuun alussa lunta tänne etelään, pitkästä aikaa. En ole vielä esitellyt rivitalopihaamme, mutta tässä kuva siitä talvilevossa: Viime talvena ei missään vaiheessa tainnut olla kunnolla lunta. Tai jos oli, se ei kestänyt kauaa tai oli pelkkää loskaa. Myös tämä talvi on ollut toistaiseksi todella lämmin, mutta nyt lämpötila on edes hiukan pakkasella (n.  − 4 °C) ja saadaan pitää lumivaippa ehkä jopa viikon verran!

Tervehdys!

Kuva
Olen Iitu H. ja harrastan kasvien parissa niin sisällä kuin ulkonakin. Sisällä minulla on huonekasveina enimmäkseen Hoya-suvun kasveja eli posliinikukkia (tällähetkellä noin 24 eri lajia). Ulkona olen parvekeviljellyt säännöllisen epäsäännöllisesti koko aikuisikäni, mutta ensimmäisen oman pienen pihan sekä taloyhtiön viljelypalstan sain käyttööni vuonna 2017. Tämänhetkisen kotini piha on minulle aivan uusi, sillä muutimme rivitaloasuntoon heinäkuussa 2020. Seuraava kasvukausi on siis ensimmäinen tässä pihassa! Viimeisin kukkija, Hoya flagellata 09/2020  Tähän mennessä puutarhaharrastus on sisältänyt lähinnä olemassa olevan pihan ylläpitämistä kuten ruohonleikkuuta, aronia-aidakkeen hoitoa sekä pihassa olevien kasvien tunnistamista. Viljelypalstalla puolestaan on viljelty lähinnä mahdollisimman helppoja kasveja, jotka sopivat maanmuokkaustarkoituksiin. Koska pidän tiedon keruusta ja suunnitelmien tekemisestä, olen joka vuosi kerryttänyt tietojani ja yrittänyt tehdä asuinmuotooni ja osaa